Tuotanto
- Laatu syntyy tekijöistä
Tuotantovideo
Jyrsin
Kensan nestaava jyrsin ja automaattivarasto sekä nykyaikaiset CNC-yksiköt ovat kattavan mallistomme selkäranka.
Jyrsimellä työstetään MDF-levystä kalusteoven ulkonäkö käyttäen erilaisia ohjelmia ja terätekniikoita. Tänä päivänä ovimallit ja tarvikkeet ovat usein haasteellisia jyrsinkoneelle ja käyttäjälle. Kalusteovi saattaa näyttää yksinkertaiselta päältä päin, mutta on vaatinut lukuisia työvaiheita jo CNC-koneistuksessa. Uusien mallien tuotantosuunnittelu jyrsimelle työnjohdon kanssa tuokin vastapainoa sarjatuotantoon.
– JARKKO
Maalaamo
Kensan pintakäsittelylinjan vahvuuksia ovat tehokkuus, tasalaatuisuus ja ympäristöystävällisyys. Työvuoroni aikana värin pintaansa saa lähes tuhat ovea, joista kaikkien on läpäistävä laatuvaatimukset. Kalusteovi kiertää maalauslinjan vähintään viisi kertaa ympäri, jolloin etupuolella on kolme maalikerrosta ja taustalta kaksi. Syväjyrsityissä malleissa käytetään vielä enemmän maalikerroksia.
Ovimallien profiilit ja pintavaatimukset kehittyvät koko ajan haastavimmiksi pintakäsittelyn kannalta, joten maalarin työ on jatkuvaa oppimista.
– MAUNO
Premium-ovi
Kalvopuristimella työskentelyn suola ovat tiuhaan uusiutuvat Premium-värit. Wemhöner-kalvopuristin mahdollistaa laadukkaiden paksujen kalvojen käytön, joka tuo valinnanvapautta myös mallistoon. Premium-kalvokuosit valmistetaan Saksassa ja Japanissa, joissa ympäristöystävällisyyttä pidetään arvossa.
Kalvo kiinnitetään oviaihioon alipaineen ja korkean lämmön avulla. Kalvon kiinnittymisen viimeistelee Membran-puristus; kalvo lämmitetään uudelleen ja puristetaan oveen lämpöä johtavalla Membra-kalvolla.
- PENA
Pakkaamo
Kalusteovien pakkaus on tuotannon tärkeimpiä vaiheita, jotta lähetys saadaan ehjänä ja oikein loppuasiakkaalle asti. Pakkaustavat vaihtelevat asiakkaittain, joten työssäni vaaditaan tarkkuutta ja nopeutta. Pakkauksien kehittyminen ja asiakkaiden vaatimustason nousu takaavat, että aika ei käy pitkäksi tulevaisuudessakaan.
– RIIKKA
Ympäristö
Kensa huomioi päivittäisessä toiminnassaan ympäristöarvoja ja noudattaa standardien vaatimuksia. Materiaali- ja toimittajavalinnoissa kriteereinä ovat laadun lisäksi kestävä kehitys ja ympäristöystävällisyys. Kaikki raaka-aineet tulevat tunnetuilta valmistajilta Euroopasta ja ovat tarkkaan testattuja.
Kensan ekologiseen vastuuseen kuuluu ympäristövaikutusten huomioiminen ja niiden jatkuva seuranta. Yrityksen tuotteiden kehittämisessä ydinajatuksena on elinkaari-ajattelu. Tuotteen tulee olla pitkäikäinen ja koko elinkaaren ympäristövaikutuksia pyritään tavoitteellisesti pienentämään. Tuotannossa huomion kohteena ovat erityisesti energiatehokkuus, haitallisten aineiden käytön minimointi ja kierrättäminen.
Lopputuotteissa ympäristön ja sisäilman huomiointi näkyy mm. M1-tunnuksena
Pakkausmateriaaleilla on myönnetty Rinki-merkki. Tunnus kertoo yrityksen vastuullisuudesta ja pakkausten tuottajavastuun hoidosta.